ARSKAN KOTISIVUT
Hei vaan kaikille.
En tiedä mistä päähän pinttymä perustaa omat kotisivut, ehkä ajatus lähti että haluan kertoa reissuistani ja matkoistani teille kaikille avoimesti ja herättää teidän mielenkiintoa luontoa kohtaan. Toivon teiltä kävijöiltä että kerrotte tavalla tai toisella mitä tänne kannattaa vielä julkaista.
Mitä kotisivuilla on
Aloitin kotisivut linkittämällä muutamia vaapunvalmistus ohjesivuja. Itselläni on ollut mietteissä jo pitkää ruveta valmistamaan vaappuja, mutta en ole kuin muotoillut muutaman aihion ja harjoitellut rautalangan vääntely ja mitä tulee peruskoulussa tehtyihin vaappuihin ne ovat aivan karmeat. Ehkä näistä tulee joskus kuvaakin
Aion lisätä linkkejä esim perhonsidonnasta jotka ovat erittäin kauniita tekeleitä joillakin ihmisillä. Linkkejä on luvassa monia.
Miten rakennan sivut ja muuta informaatiota.
Tulen kertomaan suunnitelmistani ja porukkamme suunnitelmista, minun pienen ryhmän muodostaa tällä hetkellä vain kolme henkilöä. Ryhmän henkilöistä ehkä tulee tarkempaa informaatiota, mutta tuskin täytyy keksiä jonkin näköiset nimet meille. Ja katotaan saanko lisää ystäviä hankittua mukaani.
Tällä hetkellä pääsääntöisesti keskitymme jokamies oikeutettuihin lajeihin; mato-ongintaan ja pilkkimiseen. Paku on jo aloittanut pilkkimistä lainaamalla kaveriltaan välineitä ja käynyt muutamissa laituripilkki kisoissa kokeleimassa. Kyllä nämä lajit tästä yleistyvät suuntaan tai toiseen.
25.12.2011 Lisäsin sivulle aiheen solmut. Blogi jäi tekemättä, odotetaan tapahtumia jos vaikka siinä yhteydessä sitten bloggaaminenkin innostais. Varsinais-Suomen kalakalenteri on jo julkaistu ja ensimmäisiä aatoksia sieltä herätteli yö-onginta kilpailut sekä yhdistetty pilkki ja onginta kilpailut.
Yleistä jorinaa
Vuosi 2012
On alkanut vähitellen ja olen lisäillyt aiheita kotisivuilleni, ja kirjautunut kalasaalis.com sivuillekin. Jossa voi perustaa tiimejä kertoa reissuraporteista. Pääsääntösenä ajatuksena kirjoitan sinne reissuraportit ja sitten väkerrän näistä tiiviin paketin näille kotisivuille. Tiivistyksistä ei niinkään ole mitään väliä.Kotisivut ovat tällä hetkellä liiankin teksti painotteiset, kuvia ei tällä hetkell viel valitettavasti ole.
16.3.2012 Raaka-arska/arnolds.